lauantai 5. maaliskuuta 2016

Vuoden 2016 äitiyspakkaus

       Kela julkaisi virallisesti perjantaina tämän vuoden äitiyspakkauksen, minkä vuoksi vauvafoorumit ja -blogit ovat kuhisseet siitä asti. Kuvat tuotteista löytyvät Kelan sivuilta.  Esikoisesta otin äitiyspakkauksen ihan ehdottomasti, mutta tällä kertaa päätin tehdä lopullisen päätöksen vasta nähtyäni uuden pakkauksen. Mitään oikeaa tarvettahan meillä ei enää pakkaukselle ole. Halusin vain antaa pakkaukselle vielä mahdollisuuden, jos sen sisältö miellyttäisi erityisesti.
        Ja kuinkas sitten kävikään? Kuvat pakkauksestahan vuosivat julkisuuteen jo torstaina, jolloin näin kokonaiskuvan pakkauksen tuotteista. Yleissilmäyksellä pakkauksen väritykset ja kuvioinnit eivät miellyttäneet ollenkaan. Nähdessäni perjantaina yksityiskohtaisemmat kuvat jokaisesta tuotteesta kuva hieman parani. Tämän vuoden makuupussi on 100 kertaa kauniimpi, kuin vuoden 2014, toppapuvun saa muutettua makuupussiksi, vuodevaatteissa on kiva kuvio, värikkään kietaisubodyn sekä potkuhousujen graafinen kuvio on hyvä, osa housuista on hyvännäköisiä ja hygieniatuotteisiin on lisätty lanoliini sekä kuumemittari. Muuten en yhtään välitä tämän vuoden sammakko-, nalle-, pöllö- ja koirakuvioista tai niiden värityksistä.
          Tämän vuoden pakkauksesta ei siis löytynyt mitään sellaista "show-stopperia", jonka vuoksi tilaisin äitiysavustuksen pakkauksena. Jos odottaisin esikoista, en välittäisi niinkään vaatteiden ulkomuodosta, vaan tilaisin pakkauksen ehdottomasti.

-Massu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti